Sivut

lauantai 26. lokakuuta 2013

Pinaattipestopasta




Tästä oli alkuun tarkoitus tulla tavanomainen "pikaruoka", eli sekoitus pastaa, papuja ja kasviksia. Jääkaapissani oli kuitenkin smoothieen käyttämäni tuoreen pinaatin loppu, joten päätin tehdä pastan seuraksi pestoa - tässä syy, miksi ohje ylsi blogiinpostattavalle tasolle.

Ainekset
  • täysjyväpastaa
  • n. 2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja & tomaattien öljyä
  • 1-2 sipulia
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 prk kidneypapuja
  • pari kourallista pinjansiemeniä
  • pari kourallista tuoretta pinaattia
  • öljyä
  • suolaa, pippuria
  • kourallinen cashew-pähkinöitä

Ohje
  • Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Pilko pastan kiehuessa sipulit, valkosipuli ja kesäkurpitsa.
  • Kaada pannulle aurinkokuivatut tomaatit silputtuina sekä tomaattien öljyä. Lisää sipuli ja ruskista niitä kevyesti, lisää sitten valkosipuli ja kurpitsa.
  • Valuta ja huuhtele pavut ja lisää muiden ainesten sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Paahda kuivalla pannulla pinjansiemenet kevyen rusahtaviksi.
  • Soseuta siemenet ja pinaatti. Kaada joukkoon öljyä sekä tarvittaessa tilkka vettä, mausta suolalla ja pippurilla.
  • Paahda cashew-pähkinät kuivalla pannulla. Yhdistä keitetty pasta, papu-kesäkurpitsaseos sekä pähkinät, tarjoa peston kanssa.

Voit halutessasi myös sekoittaa peston pastan joukkoon, ennen sen yhdistämistä muiden aineiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti