Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Soijarouhepizza & kasvispizza

Pizzasta katosi 2/3 ennen kuin ehdin hakea kameran paikalle

Pidimme kavereideni kanssa lautapeli-illan luonani, ja päädyin leipomaan tarjoiluiksi kaksi pellillistä pizzaa. Erityisesti soijarouhepizza oli todella positiivinen yllätys, sillä täytesuunnitelmani muuttuivat matkan varrella täysin. Ja kaurakerma & oluthiivahiutele -seos juuston korvaajana on aivan loistava!

Ainekset
  • pohja (2 pizzaan)
    • 2,5 dl vettä
    • 1 tl suolaa
    • 1-2 tl agavesiirappia, sokeria tmv.
    • 1 pss kuivahiivaa
    • 4 dl spelttijauhoja
    • 3 dl ohrajauhoja
    • 1 dl oliivi- tai rypsiöljyä
  • soijarouhetäyte (yhteen pizzaan)
    • 2 dl tummaa soijarouhetta
    • mausteita
      • kasvisliemikuutio
      • paprikajauhetta
      • currya
      • valkosipulijauhetta
      • pitsamaustetta
      • chilirouhetta
    • öljyä paistamiseen
    • 1-2 rkl auringonkukansiemeniä
    • 1-2 tl oluthiivahiutaleita
    • 1 punasipuli
    • 1 (punainen) paprika
    • 1 tlk maissia
    • tomaattikastike
      • 0,5 dl tomaattipyrettä
      • 1-2 tl savuvalkosipulitahnaa
      • 1-2 tl oliiviöljyä
      • 1 rkl kaurajuomaa tai muuta nestettä
    • mustapippuria
    • "juustokastike"
      • 1 tlk kaurakermaa
      • 1 rkl oluthiivahiutaleita
Ohje
  • Lämmitä vesi n 42-asteiseksi ja sekoita joukkoon suola, siirappi/sokeri, hiiva ja 2 dl jauhoja. Anna turvota n. 10 minuutin ajan.
  • Sekoita sillä välin mausteet soijarouheen sekaan ja kaada joukkoon runsaat 2 dl kiehuvaa vettä. Anna seistä hetki.
  • Lisää loput jauhot ja lopuksi öljy. Vaivaa kunnes taikina on tasainen ja irtoaa hyvin reunoista. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
  • Valmista sillä välin täytteet: Paahda auringonkukan siemeniä kuivalla pannulla miedolla lämmöllä, kunnes ne saavat hieman väriä. Paista soijarouhe öljyssä. Sekoita lopuksi joukkoon auringonkukansiemenet ja oluthiivahiutaleet.
  • Leikkaa punasipuli rinkuloiksi. Pese ja pilko paprika. Valuta maissit.
  • Valmista tomaattikastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
  • Ota puolet taikinasta ja kauli leivinpaperilla uunipellin muotoon. Levitä pinnalle soijarouhe, sipuli, paprika ja maissit. Rouhi pinnalle mustapippuria.
  • Sekoita kaurakerman joukkoon oluthiivahiutaleet ja kaada pizzan päälle.
  • Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes pohja ja täytteet ovat kypsyneet.


Toinen pizza sai täytteekseen punasipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, kirsikkatomaatteja, herkkusieniä, oliiviviipaleita ja mustapapuja. Pohja ja kastikkeet olivat samat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti